Edellisessä uutispäivityksessä kerroimme, että vuonna 2024 on odotettavissa maatalousluonnon ja maiseman hoito -ympäristösopimuksen maastokatselmointi. Toisin sanoen ELY-keskuksen tarkastajat tulevat arvioimaan, ovatko sopimukseen hakemamme alueet tukikelpoisia ja hoidetaanko niitä sopimusehtojen vaatimalla tavalla. Kyseinen ympäristösopimus muodostaa jopa 70 % maatilamme tuloista.
Meidän vuoromme koitti syyskuussa. Kolme tarkastajaa oli varautunut koluamaan 30 hehtaarin laidunalueitamme vähintään yhden työpäivän, mutta käyttivät lopulta alle kolme tuntia. Noin kuukautta myöhemmin saimme katselmoinnin tuloksen. Kaikki metsälaitumet menivät läpi, vaikka olimme varautuneet, että jokin osa niistä hylättäisiin. Sen sijaan kasvillisuudeltaan erittäin arvokas pihaniittymme hylättiin, koska sen tulkittiin olevan puutarhakäytössä, ehkä omenapuiden ja talon läheisyyden vuoksi. Vaikka pitkään ja huolellisesti hoitamamme niityn kohtalo tuntuu surkuhupaisalta, rahallinen menetys on onneksi vähäinen. Iloitsemme siitä, että hylättyä alaa ei kertynyt enempää ja sen myötä meillä on edellytykset jatkaa luonnonhoitotyötämme maatalousalan yleiseen tilanteeseen nähden kohtuullisella tuntikorvauksella.
Entisaikaan pellot varattiin ihmisravinnon viljelyyn ja kotieläinten talvirehu korjattiin niityiltä, jotka monesti sijaitsivat vesistöjen rannoilla tai soilla. Nykyisin talvirehu viljellään pelloilla ja niittämällä hoidettavat niityt ovat käyneet harvinaisiksi, koska epätasaisten, kivisten ja upottavien niittyjen hoito on työlästä ja siten kallista. Erityisen harvinaista on niitetyn kasvillisuuden hyödyntäminen – usein sitä kohdellaan jätteenä.
Meiltä löytyy reheväkasvuisia niittyjä, joista kertyisi lampaille rehua talveksikin, jos vain korjuun saisi järjestettyä oikeaan vuodenaikaan ja tolkullisella työmäärällä. Samalla niityn kasvilajisto monipuolistuisi. Viime kesänä kokeilimme niittää yhden suopohjaisen niittymme heinäkuun alussa raivaussahalla ja viikatteella, haravoida kasvimassan ja nostaa sen seipäille kuivumaan (kuva yllä). Kuivunut heinä siirrettiin seipäiltä traktorin peräkärryyn ja kuljetettiin pellolle, missä se saatiin paalattua samalla kertaa peltoheinien kanssa. Vaikka niitetty ala ei ollut puoltakaan hehtaaria, työtunteja kertyi useita kymmeniä. Myönteinen yllätys oli kuitenkin, että niittyheinää saatiin varastoon lähes 70 kantikasta pienpaalia, mikä ei ole aivan vähäinen määrä. Lisäksi kuivattu niittyheinä on kelvannut lampaille hyvin, vaikka runsain laji on korpikaisla, jota lampaat hyljeksivät kesällä. Pyrimme jossakin laajuudessa jatkamaan kokeilua ensi kesänä, mutta haasteina ovat työvoiman riittävyys muutenkin kiireisenä vuodenaikana ja niittyheinän korjuuketjun useiden vaiheiden ajoittaminen säiden kannalta sopivasti. Niitto pitäisi tehdä suunnilleen kesäkuun puolivälin ja heinäkuun puolivälin välisenä aikana, jotta heinän määrä ja laatu olisivat hyvät.
Vuonna 2024 havaitsimme kaksi maatilallemme uutta kasvilajia, joista kyläkarhiainen ilmaantui heinäpellolle ja peltokurjennokka kaurapellolle.
Maatilamme YouTube-kanavalle on jälleen lisätty noin neliminuuttinen video, joka on koottu vuoden 2023 aikana kuvatuista pätkistä.
Uusi EU:n ohjelmakausi pääsi vihdoin alkamaan tänä vuonna. Ohjelmakauden vaihtuminen koskettaa käytännössä kaikkia maatiloja, koska maataloustukien ehtoihin ja määriin tuli paljon muutoksia. Meidän tilamme kannalta yksi on merkitykseltään ylitse muiden: maatalousluonnon ja maiseman hoito -ympäristösopimus, joka on ainoa perinneympäristöjen hoitamiseen suunnattu maataloustuki. Uuden sopimuksen alkaessa täytyy aina laatia hoitosuunnitelma, joka kattaa vähintään viisi seuraavaa vuotta. Vaikka suunnitelman laatimisessa on työtä, on toki tärkeää ajoittain linjata myös meidän maatilalla työskentelevien kesken, mitä tavoittelemme ja miksi.
Ympäristösopimuksen toimenpiteiden toteuttamisesta maksettavan tuen määrää on täksi vuodeksi hieman nostettu, mikä on varsin tervetullutta, koska vuonna 2015 tapahtuneen edellisen korotuksen jälkeen hoidon kustannukset ovat kasvaneet roimasti. Samalla tosin maksuaikataulu muuttuu nyt useita kuukausia myöhäisemmäksi, mikä aiheuttaa päänvaivaa veroilmoitusten laadintaan, kun jatkossa tuen päämaksu saadaan vasta töiden tekemistä seuraavana vuonna. Ilahduttavaa on, että jos viljelijällä on painetta pienentää sopimusalaa kesken sopimuskauden esimerkiksi eläintenpidon loppumisen takia, tämä on nyt mahdollista aiempaa joustavammin.
Pitkään näytti, että ympäristösopimuksen ehdot eivät muilta osin paljonkaan muuttuisi. Tämän vuoden kuluessa on kuitenkin käynyt ilmi, että ehtojen tulkinnan ohjausta on tiukennettu. ELY-keskukset joutuvat käymään aiempaa tarkemmin läpi kaikki alueet, joita sopimuksiin on haettu, ja tämän myötä sopimuksista putoaa myös sellaisia alueita, jotka niihin on aikaisemmin hyväksytty. Putoamisvaara koskee erityisesti laiduneläinten ravinnonsaannin kannalta vähemmän tärkeitä laitumien osia kuten varvikoita, kallioita, hietikoita ja tiheäpuustoisia metsiköitä. Aiemmin ne ovat usein saaneet olla mukana sopimusalueessa osana kokonaisuutta, vaikka eivät ole olleet kokonaisuuden tärkeimpiä osia. Muutos on herättänyt paljon keskustelua sekä julkisuudessa että sen ulkopuolella, koska huolena on, että tukeen hyväksyttyjen pinta-alojen pienentyessä monien kohteiden hoito muuttuu kannattamattomaksi. Meidän tilallemme ELY-keskuksen maastokatselmointia ei ole vielä osunut, mutta ensi vuoden loppuun mennessä sellainen on varmuudella tulossa. Jännityksellä odotamme, miten sopimukseen kelpaavuutta tullaan meidän pienipiirteisesti vaihtelevan 30 hehtaarin hoitoalueemme eri osissa tulkitsemaan.
Kasvukausi sujui tavanomaisen kiireiseen tapaan. Maatilan töiden rinnalla arkeemme on vaikuttanut päärakennuksen 40 vuotta vanhan julkisivun remontti. Seinät ovat saaneet uuden laudoituksen ja maalipinnan, ja samalla on uusittu mm. seinien lämpöeristeet sekä kuistit. Urakoitsija aloitti työt keväällä ja tekee viimeiset työvaiheet vasta ensi vuonna. Onneksi monilta osin on jo valmista, ja alkavana talvena 168-vuotiaan talomme lämpöeristys tulee olemaan parempi kuin koskaan ennen.
Uhanalaisin kasvilajimme saunionoidanlukko on kohdannut viime vuosina vaikeuksia ja monena vuonna jättänyt kokonaan näyttäytymättä. Tänäkään vuonna emme löytäneet sitä entiseltä paikalta, mutta noin kymmenen metrin päästä savusaunan nurkalta löytyikin aivan uusi yksilö. Esiintymä on siis hengissä, vaikka edelleenkään emme ole yli kymmenen vuoden seurannan aikana onnistuneet havaitsemaan minään vuonna enempää kuin yhden yksilön! Viime vuonna uutena lajina löytynyttä tummatulikukkaa sen sijaan ilmaantui tänä vuonna jo useita yksilöitä.
Elokuussa pääsimme esittelemään maatilaamme poikkeuksellisen suurelle, noin 40 hengen eläkeläisryhmälle. Syyskuussa vierailulla kävi noin 20 hengen ryhmä Jyväskylän yliopiston opiskelijoita tutustumassa perinneympäristöjen luontotyyppeihin.
Maatilamme YouTube-kanavalle on lisätty noin neliminuuttinen video, joka on koottu vuoden 2022 aikana kuvatuista pätkistä. Videolla esiintyy niin maisemia, lampaita kuin kasveja ja muita luonnon yksityiskohtia.
Aina uusiin kasvilöytöihin ei tarvita kummempaa etsimistä. Tänä kesänä pihallemme herukkapensasrivin viereen nousi komeasti kukkiva, jopa metrin korkuiseksi varttuva tummatulikukka (kuva ohessa). Tämä levinneisyydeltään eteläinen laji esiintyy tyypillisesti vanhoilla asuinpaikoilla, mutta meillä sitä ei ollut aiemmin havaittu.
Elokuussa myrsky kaatoi tai katkoi parikymmentä puuta eri metsälaidunlohkoilta, niin koivuja, mäntyjä kuin kuusia. Erityisesti niittyjen reunojen puut olivat kovilla. Juurineen kaatuneet keikauttivat juuripaakkunsa mukana varpujen, heinien ja ruohojen kasvualustan pystysuoraksi tai jopa ylösalaisin. Nyt on edessä mietintä, mitkä rungoista hyödynnetään ja mitkä jätetään lahopuuksi. Luonnon monimuotoisuuden kannalta lahopuu on tarpeen, mutta suuret rykelmät hankaloittaisivat laidunnusta emmekä halua kulkureittien tukkeutuvan.
Maatiloilla eletään kovia aikoja, etenkin jos maatalouden lisäksi muita tulonlähteitä ei ole. Tuotantopanosten hinnat ovat nousseet rajusti. Meillä muutos on ollut lievä, koska tilallemme ei osteta lannoitteita eikä kasvinsuojeluaineita, eikä ostorehuja ja -energiaakaan kulu paljon. Lampaiden talvikauden rehu viljellään pitkälti itse, ja tämän kesän sato oli mainio. Toukokuusta lokakuuhun lampaat saavat rehunsa laitumilta. Tilanpidon kannattavuus näyttää siis pysyvän tasaisen vaatimattomana; ainoaksi tulonlähteeksi tästä ei oikein kenellekään ole, mutta sivutyöksi kyllä, jos tykkää tehdä maatilan töitä. Muitakin ratkaistavia haasteita totisesti riittää kuin kannattavuus, joten tänäkin vuonna olemme voineet keskittää tarmomme niihin muihin.
Maatilamme harvinaisin kasvilaji, valtakunnallisesti erittäin uhanalainen saunionoidanlukko ilmaantui uskollisesti pihaniityllemme koko 2010-luvun ajan aina vuoteen 2017 saakka. Yksilöitä oli aina yksi, mitä ilmeisimmin sama. Sen jälkeen kului neljä kasvukautta, joina se ei näyttäytynyt. Emme tienneet, eleleekö kasvi yhä maan alla parempia aikoja odotellen, kuten noidanlukoilla on joskus tapana. Tänä keväänä samalle paikalle ilmaantui iloksemme jälleen yksi yksilö. Verson sijainti kuitenkin poikkeaa muutamalla senttimetrillä aiemmasta ja olemus on totuttua hennompi, joten kyseessä saattaakin olla uusi yksilö. Joka tapauksessa populaation tarina jatkuu!
Touko- ja kesäkuussa saimme seurata palokärjen pesintää talomme ikkunasta näkyvän haavan kolossa (kuva yllä: Esko Manninen). Aluksi poikasia vaikutti olevan kaksi, mutta myöhemmin pesue täydentyi kolmannella. Emot hakivat niille ruokaa pihan vanhoista lehtipuista. Nyt pesä on jo hiljentynyt poikasten siirryttyä elämässään eteenpäin.
Kaikille avoimet kasvi- ja maisemaretkemme jatkuvat jo 18:tta kesää, mutta olemme vähentäneet retkien määrän yhteen per kesä. Retki järjestetään su 3.7. klo 14 (lisätiedot). Tervetuloa!
Kesä- ja heinäkuun vaihteessa kukkivien kasvilajien määrä on suurimmillaan. Sellaista ajankohtaahan ei ole olemassa, jolloin kaikki kukkisivat, ja vuosittainen vaihtelu kukinta-ajassa voi olla useita viikkoja. Tilausretkillä esimerkiksi kesäkuun alussa ja heinäkuun lopussa ovat pääosissa aivan eri lajit. Myös maisema muuttuu kasvukauden aikana kesäkuun hehkuvan kirkkaasta vihreydestä elokuun ruskeankellertäviin mattasävyihin. Loppukesällä laidunnuksen jäljet näkyvät enemmän, kun lampaat ovat päässeet syömään kaikkia laidunlohkoja.
Olemme jo useita kymmeniä vuosia myyneet kasvattamiemme lampaiden lihaa syksyisin suoraan kuluttajille. Meillä on ollut uskollisia asiakkaita erityisesti pääkaupunkiseudulla, Lahdessa ja Hartolassa. Valitettavasti tämä toiminta ei jatku enää, vaan vuosi 2021 oli viimeinen. Lampaiden pitoa jatkamme toistaiseksi niiden tekemän luonnonhoitotyön vuoksi, mutta teuraaksi lähtevät yksilöt myymme teurastamolle.
Lihan myynnin lopettaminen on ollut meillä harkinnassa jo useita vuosia. Myynnin järjestäminen on vaatinut myynnin mittakaavaan nähden melko paljon työtä pitkin vuotta, etenkin kun teurastamoa ja leikkaamoa on jouduttu välillä vaihtamaan. Teurastuksen ja leikkuun hinnat ovat myös nousseet. Kun samalla ostajien määrä on hiljalleen vähentynyt, ei kannattavuus ole ollut kummoinen. Saadakseen myydä lihaa on lisäksi kuuluttava kunnalliseen elintarvikevalvontaan, ja tämä muuttui maksulliseksi vuoden 2022 alusta lähtien.
Kiitos kaikille liha-asiakkaillemme kuluneista vuosista! Toivomme että suositte jatkossakin kotimaista luonnonlaidunlihaa, jos lihaa ostatte.
Maatilamme YouTube-kanavalle on lisätty noin neliminuuttinen video, joka on koottu vuoden 2021 aikana kuvatuista pätkistä. Kuvauksia tehtiin arjen lomassa kaikkina vuodenaikoina, yli 20 päivänä.
Harjun tilan ylläpito siirtyi vuoden 2018 alussa viisihenkiselle maatalousyhtymälle, jossa on edustettuna kaksi sukupolvea. Ajatuksena on ollut siirtää vastuuta ja töitä vähitellen vanhemmalta polvelta nuoremmalle. Näin onkin tapahtunut, mutta ei kovin nopeasti eikä laajasti. Nuorempi polvi on sen verran kiinni omissa ammateissaan, perheissään ja asuinpaikoissaan, että maatilan hoito jää ajoittain liiaksi vanhemman, maatilalla jatkuvasti asuvan polven harteille etenkin kiireisimpänä vuodenaikana touko-heinäkuussa.
Maatilan tulevaisuudesta on keskusteltu kattavasti, mutta näkymä on edelleen sumea varsinkin vuoden 2022 jälkeiselle ajalle. Vaikka epävarmuus on epämukavaa, tilanteen voi nähdä myös mahdollisuutena: emme ole sidottuja mihinkään tiettyyn vaihtoehtoon. Maatilamme on sikäli poikkeuksellinen, että olemme selkeästi keskittyneet luonnonhoitoon, koska siihen tämä paikka tarjoaa erinomaiset edellytykset. Olkoonkin että työ on pienipalkkaista, sitovaa ja osin raskasta, se tapahtuu upeassa ympäristössä, työtahdin voi määrätä itse eikä tiukkoja aikatauluja juurikaan ole. Parhaimmillaan ruumiillinen työ näiden maisemien ja luonnon keskellä edistää sekä kehon että mielen hyvinvointia.
Jos ajattelet, että voisit tulevina vuosina jollain tavoin osallistua maatilamme hoitoon ja perinneympäristöjemme nykyisen hyvän tilan ylläpitoon, olemme avoimia ehdotuksille ja yhteistyötarjouksille.
Tänä vuonna tilanhoitoon ovat osallistuneet yhtymämme osakkaiden lisäksi kolme opiskelijaa, jotka ovat olleet meillä ympäristö- ja maatalousalan opintoihinsa sisältyvissä lyhyissä harjoitteluissa. Varsinaisten maatilan töiden lisäksi suuri ponnistus meille osakkaille on ollut päärakennuksen 40 vuotta vanhan katon uusiminen. Vaikka päävastuu oli urakoitsijalla, samalla tehty eristeiden uusiminen hoidettiin omin voimin.
Kesän aikana löytyi kaksi uutta kasvilajia. Heinäpellon reunalle ilmaantui yllättäen neidonkieli (kuva ohessa), joka lienee joko odotellut maaperän siemenpankissa todella pitkään tai sitten kulkeutunut jonkin kylvösiemenerän mukana. Luontaisesti ravinteikkaalta metsälaitumelta löytyi sattumalta suurikokoinen saniainen isoalvejuuri, jota on jo vuosia sitten yritetty etsiä, mutta ei ole koskaan löydetty.
Maatilamme läsnäolo sosiaalisessa mediassa alkoi kolme vuotta sitten omalla Instagram-sivulla. Sivu on toiminut ja toimii jatkossakin ajankohtaisten valokuvien julkaisualustana. Nyt perustimme rinnalle YouTube-kanavan, jolle on ainakin aluksi ajatuksena tuottaa koosteita lyhyistä videopätkistä. Tarkoitus on panostaa enemmän laatuun kuin määrään, joten vilkasta julkaisutahtia emme lupaa – vähimmäistavoitteena on yksi uusi video vuodessa. Toistaiseksi kanavalta löytyy noin neljän minuutin pituinen kooste, jolle on taltioitu vuoden 2020 kesältä ja syksyltä hetkiä maatilamme perinneympäristöjen keskeltä, avarista maisemanäkymistä pieniin luonnon yksityiskohtiin.
Putkilokasvien uusi alueellinen uhanalaisuusarviointi julkaistiin maaliskuussa. Edellinen alueellinen arviointi oli vuodelta 2010, valtakunnallinen arviointi on päivitetty viimeksi 2019. Alueellinen arviointi ei koske niitä lajeja, jotka ovat valtakunnallisesti uhanalaisia, koska valtakunnallinen uhanalaisuus tarkoittaa, että laji on uhanalainen kaikilla esiintymisalueillaan Suomessa. Aluejaossa kuulumme alueeseen 2b (Eteläboreaalisen metsäkasvillisuusvyöhykkeen Järvi-Suomen osa-alue). Harjun tilan mailla esiintyvien noin 300 putkilokasvilajin uhanalaisuudet muuttuivat vain vähän: hentosara ja jänönsalaatti eivät enää ole uhanalaisia alueellamme. Hentosara on kuitenkin valtakunnallisesti silmälläpidettävä. Alueellisesti uhanalaisina pysyvät ahonoidanlukko, ketonoidanlukko, pussikämmekkä, harajuuri, nurmilaukka ja karttusara. Erikoista on, että nurmilaukkaa lukuun ottamatta kaikkien näiden uhanalaisuus keskittyy Etelä-Suomeen ja elinvoimainen esiintyminen Pohjois-Suomeen.
Maatilamme perinneympäristöt kartoitettiin valtionhallinnon tiedontarpeisiin ensimmäisen kerran vuonna 1996. Tuolloin emme vielä itse tienneet aihepiiristä juuri mitään. Kohteeksi nimeltä Harjun laitumet rajattiin koko maatilan alue peltoja lukuun ottamatta, yli 30 hehtaaria, ja sen arvoluokaksi annettiin M (maakunnallisesti arvokas).
Toinen tuon kartoituksen tekijöistä saatiin järjestettyä päivityskäynnille vuonna 2012 osana kunnallista luontohanketta. Varsinaista uutta kartoitusta hän ei tehnyt, mutta näkemänsä ja tietämänsä perusteella ehdotti uudeksi arvoluokaksi V (valtakunnallisesti arvokas), ja Hämeen ELY-keskus vahvisti tämän muutoksen. 2010-luvun kuluessa valtakunnassa virisi kuitenkin ajatus, että nostot V-luokkaan ja pudotukset V-luokasta pitäisi käsitellä valtakunnallisessa asiantuntijaryhmässä ennen kuin niitä voi pitää virallisina. Tuon ryhmän perustamista saatiinkin odotella vuosikaudet, eikä se ole tiettävästi vieläkään ryhtynyt käsittelemään arvoluokkamuutoksia.
Vuoden 1996 kartoitus on joka tapauksessa ehtinyt vanhentua. Pitkään odottamamme päivityskartoitus toteutui vihdoin, kun Hämeen ELY-keskuksen ympäristösuunnittelija Anni-Elina Aittamäki vietti yhden heinäkuisen päivän koluten perinnemaisematilamme aluetta. Paljonhan meillä oli tietoa kohteestamme jo valmiiksi, mutta kasvillisuustyyppien kuviokarttaa ei ollut, eikä tarkkaa käsitystä kohteemme arvosta verrattuna muihin Hämeen kohteisiin.
Kartoituksen yhteenvedossa todetaan: Alueen hoito on ollut kunnianhimoista ja määrätietoista. Laidunnuksen lisäksi puustoa on harvennettu suurimmalta osalta aluetta ja täysin uusia niittyjä ja hakamaita on perustettu entiselle metsämaalle. Hoitotyö on vielä kesken ja perinnebiotooppi tulee hoidon myötä vielä kehittymään, esimerkiksi paikoin on vielä runsaasti vadelmaa.
Alueen arvoluokan nostoa valtakunnallisesti arvokkaaksi on ehdotettu ensimmäisen kerran vuonna 2012, mutta tämä inventointi vahvistaa käsitystä. Alueen lajirikkaus on tavattoman suuri ja luontotyyppejä on hyvin monimuotoisesti. Erityisesti huomionarvoisten lajien määrä on ennenkuulumaton.
Syksyllä osallistuimme Maa- ja kotitalousnaisten järjestämään Vuoden maisemateko -kilpailuun. Tämän vuoden Niityn lumo -teemassa etsittiin sellaisia hoidettuja niittyjä, joissa yhdistyvät monenlaiset luonto-, maisema- ja kulttuuriarvot. Hienoimmat niityt arvioitiin ensin maakunnittain, ja maakuntien voittajista valittiin valtakunnallinen voittaja. Ilmoitimme kilpailuun niittämällä hoitamamme pihaniityn, jolle opastamme kasvi- ja maisemaretkiemme osallistujat tavallisesti ensimmäisenä. Niittymme sai raadilta kunniamaininnan. Päijät-Hämeen voitto meni Hollolaan ja valtakunnallinen voitto Paraisille.
Lokakuun lopussa maatilamme alueelta tehtiin erittäin kiinnostava eläinhavainto: valkoselkätikka. Tikkapariskunnan lentely metsälaitumemme puissa saatiin ikuistettua valokuviin, joista yksi alla (kuva: Minna Mäkipää). Päijät-Hämeen maakuntalintua ei ole aiemmin täällä havaittu, joskin ilmeisiä syömäjälkiä on nähty.
Vielä löytyy uusia kasvilajeja perinnemaisematilamme alueelta, vaikka kasveja on kartoitettu huolellisesti jo lähes 20 vuotta. Nyt havaittiin ensimmäistä kertaa hiirenhäntä pieneltä kalliokedolta riihen läheltä, mäkiarhon ja ketotädykkeen seurasta. Kyseessä on yksivuotinen kasvi, joten jostain on sen siemeniä kulkeutunut tuolle kedolle tai sitten ne ovat odottaneet maassa vuosikausia sopivaa itämishetkeä.
Löydettyjen putkilokasvilajien lukumäärä kasviluettelossamme pysyy kuitenkin edelleen 308:ssa, sillä aiemmin luettelossa olleet ketohopeahanhikki ja rentohopeahanhikki luokitellaan nykyään saman lajin hoikkahopeahanhikin alalajeiksi. Paljon muitakin nimimuutoksia ja muutamia luokittelumuutoksia on nyt päivitetty kasviluetteloomme. Esimerkiksi alueellisesti uhanalainen nuijasara tunnetaan nykyään nimellä karttusara ja maariankämmekkä katsotaan täpläkämmekän alalajiksi.
Kesän opastetut kasvi- ja maisemaretket voidaan pitää pandemiarajoituksista huolimatta ennakkosuunnitelmien mukaan. Tilausretkiä voidaan järjestää pienillekin ryhmille, sillä niiden opastuksessa on tuntiveloitus eikä ryhmän koolle ole alarajaa. Opastuksia on järjestetty yhden hengen ryhmillekin. Ensimmäinen kaikille avoin retki on 28. kesäkuuta ja toinen 12. heinäkuuta. Niille osallistuminen maksaa viisi euroa aikuiselta ja kaksi lapselta.
Alla perhosharrastaja Heikki Tabellin retkellään meillä Harjussa kuvaama hopeasinisiipi.
Ensimmäistä kertaa on perinnemaisematilallamme tehty havainto liito-oravasta. Se lepäili toukokuisena iltapäivänä kedon reunalla kasvavan vanhan haavan oksantyngässä. Havainto saatiin ikuistettua valokuviinkin, joista yksi alla (kuva: Minna Mäkipää). Muutaman haavan ryhmässä on useita vanhoja käpytikanpesiä ja yksi tuorekin, jossa tikka hoitaa parhaillaan poikasiaan. Liito-orava saattaa pesiä jossakin vanhemmista tikanpesistä.
Muitakin kiinnostavia luontohavaintoja on tänä keväänä tehty. Vierastalossamme oli käynyt omia aikojaan kutsumaton vieras, joka oli tullut sisään peräti kahden ikkunan läpi. Lattialle jääneistä höyhenistä päätellen kyseessä oli ollut lintu – ilmeisesti pyy. Ikkunat on nyt korjattu, ja vieraiden toivotaan vastaisuudessa käyttävän mieluummin ovea.
Toukokuisena aamuna kokoontui joukko nuoria kurkia päärakennuksen takapihalle ja pellolle. Tavallista kovaäänisempi kurkien huuto houkutti katsomaan keittiön ikkunasta ulos, ja yllätys oli melkoinen, kun takapihan laakealla kivellä seisoi kaksi nuorta kurkea ja viereisellä pyöreämmällä kivellä yksi. Kaikki kolme katsoivat tiukasti pellolle päin, missä käyskentelikin vielä kuusi lisää. Takapihan yksilöt liittyivät pian muiden joukkoon pellolle, ja niin yhteensä yhdeksän kurjen nuorisojoukko rupesi ottamaan mittaa toisistaan. Kurkijengin kokoontuminen kesti kymmenen minuuttia, minkä jälkeen ne lensivät pois. Vain takapihan laakealta kiveltä nyppäistyt sammaltukot jäivät muistoksi tapahtuneesta.
Viidestoista yleisöretkikesä jäi edellisiä hieman vaisummaksi, sillä kuivuus kuihdutti kasvit ennen aikojaan. Jouduimme jopa kieltäytymään tilausretkistä elokuussa, kun kiinnostavimmat kasvit eivät olleet enää esittelykunnossa. Muutamat kasvilajit jättivät myös kukinnan kokonaan väliin, kun sääolosuhteet eivät olleet suotuisat. Täytyy toivoa, että kesät eivät jatkossa muutu aina yhtä kuiviksi ja kuumiksi, sillä kaikki arvokkaat kasvilajit eivät pysty sopeutumaan nopeasti muuttuvaan ilmastoon.
Tiede Luonto -lehden numerossa 2/2019 julkaistiin kymmenen sivun juttukokonaisuus Suomen perinneympäristöistä. Kokonaisuuden jälkimmäisessä osassa 12 upeaa maisemaa ympäristöneuvos Tapio Heikkilä esittelee eri puolilta maata parhaat kohteet, joihin kannattaa tutustua vaikkapa kesälomamatkalla. Näiden joukossa on myös Harjun perinnemaisematila otsikolla Lampaita ja kukkaloistoa.
Sysmän ja Hartolan paikallislehti Lähilehti julkaisi heinäkuussa maatilastamme sekä perinteisen tekstijutun että kesäistä kukkaloistoa esittelevän videon, joka on katsottavissa YouTubessa.
Syksyllä jatkoimme perinnemaisemamme hoitoa kunnostamalla uutta hakamaalohkoa (kuva yllä), jonne toivomme tulevina kesinä kiinnostavia kasviyllätyksiä. Kyseinen lohko on entistä peltoa, joka on jäänyt pois viljelykäytöstä jo joskus 1960-luvulla. Sinne istutettiin 1980-luvun alussa kuusentaimia, ja ojiin kasvoi runsaasti lehtipuustoa – lähinnä koivuja ja haapoja. Viime talvena nuo keskenkasvuiset kuuset poistettiin kokonaan, mutta lehtipuut jätettiin. Risuja jäi lohkolle kuusien kaatamisen ja karsimisen jälkeen niin runsaasti, että niiden kasaamiseksi tehtiin noin 40 tuntia töitä lihasvoimin. Risukasat kuljetetaan vielä pois muualla poltettavaksi, jotta niissä olevat ravinteet eivät jää rehevöittämään tulevaa hakamaata.
Maatilaltamme löytyneiden kasvien luettelo sai parin vuoden tauon jälkeen lisäyksen, kun määritimme rantaan menevän tien ojanpientareella kasvavan kasvin hentosaraksi. Se on tuoreessa valtakunnallisessa eliölajien uhanalaisuusarviossa eli Punaisessa kirjassa silmälläpidettävä. Lisäksi se on alueellisesti uhanalainen koko Etelä- ja Keski-Suomessa. Hentosaran elinympäristöjä ovat korpikuusikoiden puronvarret, joissa sen esiintymiä uhkaa erityisesti metsätalous. Maatilaltamme on löytynyt nyt 18 lajia saroja.
Jo keväällä saimme myös palauttaa kasviluetteloon keltalieon (kuvassa), jota löytyi yli kymmenen vuoden tauon jälkeen aivan uudesta paikasta. Aiemmin löytämämme pikkuinen keltaliekoesiintymä oli hävinnyt, ja kun kasvista ei tehty havaintoa kymmeneen vuoteen, se oli poistettu kasviluettelostamme, mutta nyt siis lisättiin uudelleen.
Viirupöllö pesi taas välivuoden jälkeen takapihamme niityn vaahterassa, jossa on yhden katkenneen haaran takia sille sopiva luonnon luoma pesäpaikka. Tällä kertaa pöllöpariskunta sai kaksi poikasta, jotka lähtivät pesästä ennen kuin oppivat lentämään, joten saimme niistä hyviä kuvia. Vaaratilanteita ei tänäkään vuonna syntynyt, vaikka viirupöllö on tunnettu hyökkäyksistään pesän lähellä liikkuvia ihmisiä kohtaan silloin kun sen poikaset ovat pieniä.
Suomen luontotyyppien uhanalaisuudesta julkaistiin uusi arviointi joulukuussa. Luontotyyppien pääryhmistä perinneympäristöjä pidetään yhä kaikkein uhanalaisimpana. Perinneympäristöjen noin 40 luontotyypistä lähes kaikki katsottiin äärimmäisen uhanalaisiksi. Meillä Harjussa esiintyy näistä tyypeistä noin kymmentä, runsaimmin sekametsälaitumia, lehtimetsälaitumia ja lehtipuuhakoja.
Myös Suomen eliölajien uhanalaisuudesta julkaistiin uusi arviointi maaliskuussa. Harjun tilan putkilokasvilajien uhanalaisuusluokissa tapahtui vain vähäisiä muutoksia: pussikämmekkä siirtyi elinvoimaisesta silmälläpidettäväksi ja jäkki silmälläpidettävästä elinvoimaiseksi. Seitsemän silmälläpidettävän eli melkein uhanalaisen putkilokasvilajin lisäksi meillä esiintyy edelleen kaksi uhanalaista: erittäin uhanalainen saunionoidanlukko ja vaarantunut suikeanoidanlukko.
Talven tuuli ja lumikuorma olivat liikaa yhdelle vanhoista pihavaahteroistamme (kuvassa). Se katkesi tyven läheltä ja rojautti laajan oksistonsa takapihan niitylle, joka on arvokasta perinneympäristöä ja kasviretkiemme ensimmäinen esittelykohde. Rungon paksuimman osan aiomme jättää niitylle lahopuuksi, mutta loput yritämme siivota pois, jotta monipuolinen kasvillisuus ei tukahdu. Mielenkiinnolla seuraamme, miten valon määrän lisääntyminen vaikuttaa esimerkiksi kyseisen vaahteran juurella kasvavaan nurmilaukkaan.
Eräänä maaliskuisena iltana pihallemme poikkesi vierailulle ilveksiä. Tapio oli tulossa iltayhdentoista aikaan lampolasta seuraamasta käynnissä olevaa karitsointia, ja kun hän astui navetan päätyovesta pihalle, ilves tuijotti häntä parinkymmenen metrin päässä. Katseiden vaihtamisen jälkeen ilves lähti rauhallisesti kävelemään postilaatikolle päin ja kauempana seissyt toinen ilves samaan suuntaan. Seuraavana aamuna jäljet näkyivät hyvin vastasataneessa lumessa, ja niistä päätellen ilveksiä oli ollut kolmaskin.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun ilvekset vierailevat Harjun tilan pihassa. Pari vuotta sitten yksinäinen ilves käveli illansuussa talon pihaan ja pysähtyi tutkimaan kaivoa. Liekö sillä ollut jano, mutta kaivon käsipumppua se ei kuitenkaan osannut käyttää. Sitten se lähti kävelemään pellon poikki metsää kohti, ja saimme napattua ikkunan läpi jonkinlaisen kuvankin todisteeksi vierailusta. Usein on myös löydetty aamuisin ilveksen jälkiä lumessa, viimeksi maaliskuun alkupäivinä, jolloin yksi ilves oli kulkenut talon päätykuistin vieritse niin lähellä kuistin kaidetta, että sen on täytynyt pyyhkiä kaidetta karvoillaan.
Syyskuussa Itä-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys myönsi Hartolan vuoden 2018 ympäristötekijä -palkinnon huomionosoituksena Tapio Mattlarin tekemästä merkittävästä vuosikymmeniä kestäneestä työstä Harjun tilan perinneympäristön, uhanalaisten kasvien ja luonnon monimuotoisuuden tukemiseksi sekä luontoharrastuksen edistämiseksi luontoretkiä järjestämällä. Kunniakirjan (kuva ohessa) lisäksi palkintona oli linnunpönttö, joka ensi keväänä ripustetaan johonkin sopivaksi katsomaamme puuhun.
Lokakuussa lammaslaumaamme liittyi taas välivuoden jälkeen pässi, kun ostimme luhankalaiselta Mäentalon tilalta Benjamin-nimisen nuoren ruskean pässin (kuva alla). Ensi keväänä on siis jälleen odotettavissa karitsoita, ja kesällä lammaslauma lienee noin 50-päinen. Kuluneena kesänä perinnemaisema-aluettamme laidunsi vain 24 uuhta, mikä ei ollut ihan riittävä määrä. Laidunpaine jäi monilla lohkoilla toivottua alhaisemmaksi, joten kasvillisuutta piti niittää tavallista enemmän ihmisvoimin – siitäkin huolimatta, että kesä oli kuiva ja laidunten kasvu heikkoa.
Lokakuun alussa pihapiiriimme ilmestyi yllättäen yksinäinen valkoposkihanhi (kuva ohessa). Ilmeisesti muuttomatkalla väsähtänyt lintu päätti jäädä muutamaksi päiväksi lepäämään ja syömään piha-alueellemme ja ihailemaan kaunista perinnemaisemaa. Seurasimme hanhen touhuja päivittäin ikkunasta ja pihalla kulkiessamme eikä vieras ollut ollenkaan ujon sorttinen, vaan päästi meidät parin metrin päähän lähtemättä karkuun. Viidentenä päivänä hanhi oli mennyt pihapiiristä hieman kauemmaksi pellon laitaan syömään, ja se osoittautui kohtalokkaaksi. Kanahaukka hyökkäsi ja paloitteli hanhiparan ateriakseen. Nyt vain kasa höyheniä muistuttaa enää syksyisestä vieraastamme.
Heinäkuun opastetuille kasvi- ja maisemaretkillemme saapui ihan hyvin väkeä ja sääkin suosi, joskin jälkimmäisellä retkellä 15.7. oli aika helteistä. Tälle retkelle osallistui myös Itä-Häme-lehden toimittaja Heidi Salminen, joka teki 17.7. ilmestyneeseen lehteen näyttävän jutun otsikolla Lampaat huolehtivat perinnetilan maisemista. Jutun pääkuvassa on lammaslaumamme työssään ja kaksi kesyintä lammasta, Eeva-Lilja ja hänen vuotta nuorempi pikkusiskonsa Eeva-Liina tekevät tuttavuutta yhden retkeläisen kanssa. Jutussa kerrotaan mm. näin:
Perinnemaisematilalla järjestettävät kasviretket kiertävät noin kahden kilometrin matkan 37 hehtaarin tilan alueella. Metsää, niittyä, ranta-aluetta ja kalliota pitkin kulkeva reitti sisältää monia harvinaisia ja kiinnostavia kasveja.
– Monissa kasveissa on erikoinen tuoksu, joka tulee esiin lehtiä sormien välissä hieromalla. Näitä ovat esimerkiksi syyläjuuri ja rantaminttu, Jukka Mattlar esittelee.
Kaikille avoimien retkien lisäksi ehdimme järjestää alkukesästä myös kaksi tilausretkeä, mutta heinäkuun helteet ja kuivuus ovat nyt kuihduttaneet monet kasvit, joten tänä kesänä ne eivät ole enää esittelykunnossa. Niittoniityt on jo niitetty, ja muuallakin kasvit ovat kukkineet nopeasti ja alkaneet sitten kellastua. Tällainen poikkeuksellisen pitkä kuiva kausi vaikuttaa varmasti ensi vuodenkin kasvillisuuteen, mutta nähtäväksi jää miten. Onhan hellekesässä etunsakin kahden sateisen ja viileän edeltäjän jälkeen: lampaiden talviheinät saatiin paalattua kuivempina ja parempilaatuisina kuin vuosiin ja uimarantamme on ollut ahkerassa käytössä.
Vuonna 2013 ensimmäisen kerran metsälaitumeltamme löytynyt alueellisesti uhanalainen jänönsalaatti joutui pulaan, kun sitä reunustanut istutuskuusikko päätettiin muutama vuosi sitten poistaa avoimen perinneympäristön palauttamiseksi kyseiselle paikalle. Laji viihtyy paremmin varjoisissa ja ravinteikkaissa metsissä kuin niityillä. Ennen kuin esiintymä ehti hävitä, siirsimme muutaman lehtiruusukkeen joidenkin satojen metrien päähän sopivan oloiseen ympäristöön. Siirtoistutus näyttäisi onnistuneen, sillä kukinta oli tänä vuonna runsaampi kuin vuosiin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilimme luonnonkasvin siirtämistä maatilamme rajojen sisällä.
Sosiaalisen median asemaa markkinoinnissa ja viestinnässä korostetaan nykyään paljon, joten Harjun tilan markkinointivastaava Mikko on puolisonsa Minnan kanssa avannut Instagram-sivun, jolle päivitetään perinnemaisematilamme tapahtumia ja erityisesti tilalta otettuja valokuvia. Sieltä löytyy jo hienoja otoksia esimerkiksi tuoreista lintuhavainnoistamme käenpiiasta ja kuovista.
Maatilamme alkuvuoden tapahtumista eniten aikaa on vienyt päärakennuksen tuvan lämpöeristeiden uusiminen. Työn suunnitelleen vanhoihin taloihin erikoistuneen arkkitehdin vaatimuksesta lattian alta piti kuoria 80 cm:n kerros maata pois, mikä ei ollutkaan ihan helppo urakka. Lähes sadan työtunnin jälkeen pihalla oli kaksi isoa maakasaa (ylempi kuva) ja yksi kivikasa, jotka on nyt saatu pääosin siirrettyä pois. Maakasat levitettiin läheisen pellon alavimpiin kohtiin ja kivikasan kivillä korotettiin pihan kiviaitaa puolisen metriä korkeammaksi. Poistetun maan seasta löytyi runsaasti vanhan asutuksen merkkejä: luita, hiiliä, nahanpaloja, lankarullia, astian- ja lasinsirpaleita sekä erilaisia metalli-, tuohi- ja puuesineitä. Lattian alta löytyi myös vanha porraskivi ja pätkä talon kivijalkaa (alempi kuva), jotka ovat ilmeisesti kuuluneet samalla paikalla aiemmin sijainneeseen jo 1600-luvulla rakennettuun taloon.
Alkukesän ankara kuivuus on aiheuttanut epätavallisia ilmiöitä maatilamme kasvillisuudessa. Syväjuuriset kasvit ovat lämpimän sään ansiosta kasvaneet todella nopeasti, kun taas matalajuuriset kasvit ovat kärsineet kuivuudesta ja osa niistä on kuihtunutkin. Toki viime kesän ja syksyn yletön märkyys heijastuu myös osittain tämän vuoden kasvillisuudessa. Takapihan niityn kalliokielot kasvoivat komeampina kuin koskaan ja valkolehdokkeja näyttää kukkivan ennätysmäärä. Sen sijaan noidanlukkoja on löytynyt edellisvuosia vähemmän, ja harvinaisin niistä, saunionoidanlukko, ei ole tehnyt ollenkaan versoa toisin kuin kaikkina aiempina kesinä vuoden 2010 ensihavainnosta lähtien. Täytyy toivoa, että se vain pitää välivuoden ja jatkaa maanpäällistä eloaan ensi keväänä.
Maatilamme toiminta perheviljelmänä päättyi vuodenvaihteessa, kun tilan isäntä Tapio jäi osittaiselle vanhuuseläkkeelle. Tilan omistus ja hallinta siirtyivät Maatalousyhtymä Mattlarille, jonka osakkaina ovat edellisten omistajien Tapion ja Marjan lisäksi myös heidän kolme poikaansa Markus, Mikko ja Jukka. Jukka toimii jatkossa maatalousyhtymän johtajana, mutta maatilan töihin osallistuvat kaikki osakkaat mahdollisuuksiensa mukaan. Tapio ja Marja asuvat edelleen tilan päärakennuksessa.
Perinnemaisematilamme toiminnot jatkuvat suunnilleen ennallaan. Pääpaino on yhä luonnon monimuotoisuuden edistämisessä ja valtakunnallisesti arvokkaan perinneympäristön hoidossa. Yleisöretkiä järjestetään edelleen pari kertaa kesässä ja lisäksi tilausryhmille sopimuksen mukaan. Järven rannalla sijaitsevan vierastalon käyttö muuttuu niin, että jatkossa se ei ole pelkästään talkoolaisten käytössä, vaan taloa myös vuokrataan vieraille ilman työvelvollisuutta. Edelleen on silti mahdollista maksaa vierastalon vuokra sovitulla työpanoksella.
Näin maatalousyhtymän ensimmäisenä toimintavuonna päätimme pitää välivuoden karitsoinnissa. Pässiä ei syksyllä hankittu, joten karitsoitakaan ei ole keväällä odotettavissa – eikä siis ensi kesän kasviretkeläisten ihailtavina. Laidunalueiden hoito suoritetaan ensi kesänä 24 uuhen voimin ja lisäksi niittämällä entistä tehokkaammin laidunalueilta ei-toivottuja kasveja. Kevyempi laidunpaine saattaa tuottaa yllätyksiä laidunalueiden kasvillisuuden kehityksessä. Nähtäväksi jää, ovatko yllätykset enemmän myönteisiä vai kielteisiä.
Viime keväänä pihassamme pesineitä viirupöllöjä näki aina silloin tällöin kesän ja syksyn aikana. Oheisen kuvan otti Minna Mäkipää lampaiden laidunhaassa lokakuun 24. päivänä. Naapurimme Esko Mannisen pihassamme kuvaama hautova viirupöllöemo näytti päässeen Keskisuomalainen-lehden vuoden 2018 seinäkalenteriin toukokuun "tytöksi".
Tammikuun lopulla tarkastettavan Kaisa Raatikaisen väitöskirjan Sosioekologinen näkökulma perinnebiotooppien suojeluun Suomessa kansikuva on myös Harjun perinnemaisematilalta.
Taas on luonto kiittänyt luonnonhoitotyöstä ja palkinnut meidät kahdella uudella kasvilöydöllä. Heinäkuun alussa huomasimme maatilamme ranta-alueella hernesaran, jota pidetään perinneympäristöissä esiintyessään huomionarvoisena lajina. Vielä hienompi löytö oli heinäkuun puolessavälissä havaittu kelta-apila, joka on luokiteltu valtakunnallisesti silmälläpidettäväksi. Kelta-apilaa oli ilmestynyt paahderinteeseen, josta poistimme istutuskuusikon pari vuotta sitten, ja sen vieressä kasvoi niin ikään silmälläpidettävää musta-apilaa. Näiden lisäysten jälkeen maatilamme alueelta on löytynyt 307 sellaista luonnonvaraista putkilokasvilajia, joista uusin havainto on viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Niistä valtakunnallisesti tai alueellisesti uhanalaisia on yhdeksän lajia ja lisäksi silmälläpidettäviä viisi.
Jotkin kasvit ovat tänä vuonna poikkeuksellisen runsaslukuisia. Esimerkiksi nurmitatar näyttää lisääntyneen kovasti, mistä olemme iloisia, kun kyseessä on myös huomionarvoinen laji. Noidanlukoista ahonoidanlukkoa on suunnilleen saman verran kuin ennenkin ja ketonoidanlukkoja entistä enemmän. Myös suikeanoidanlukkoja on löytynyt kymmenen yksilöä eli enemmän kuin parina edellisenä vuonna, mutta ainoa saunionoidanlukkomme kuihtui ennenaikaisesti, kun rankat sateet piiskasivat sen maahan ja verson tyvi vaurioitui. Luotamme kuitenkin, että juuristo on elossa ja kasvattaa taas keväällä uuden verson, kuten on tapahtunut jo ainakin kahdeksana vuonna peräkkäin.
Kasvi- ja maisemaretkiemme yleisömäärä kääntyi tänä kesänä vaihteeksi nousuun. Vaikka kaikille avoimien retkien määrää oli vähennetty kolmesta kahteen, osallistujia niillä oli yhteensä 58. Sää suosi tänä vuonna retkiä, mutta myöhäisen kasvukauden takia jotkin kukat ovat parhaimmillaan vasta tulevina viikkoina. Niinpä kannattaa vielä harkita tilausretkelle tulemista.
Eräs mukanaolija kirjoitti retkestä blogiinsa. Kiitos vain hienoista kuvista ja kannustavasta palautteesta!
Takapihamme vaahterassa pesinyt viirupöllöpari suoriutui lastenhoidosta kunnialla. Kolmesta poikasesta yksi tosin putosi pesästä ennen aikojaan, mutta ilmeisesti sekin selviytyi. Kävi nimittäin niin, että noin pariviikkoinen poikanen oli yhtenä aamuna vaahteran juurella. Se seisoskeli siinä muutaman päivän ja näimme ikkunasta, että ainakin kerran emo kävi ruokkimassa poikasta myyrällä, jonka tämä nielaisi kokonaisena. Sitten yhtenä iltana poikanen oli kadonnut ja luulimme jo, että sille oli käynyt huonosti. Se löytyi kuitenkin seuraavana aamuna läheisestä halkoliiteristä. Koska emme olleet varmoja, että emo tietää poikasen olinpaikkaa, kannoimme poikasen takaisin pesäpuun juurelle, jotta se saisi varmasti ruokaa. Seuraavana iltana näimme sitten mielenkiintoisen näytelmän: emo istui läheisen puun oksalla ja ilmeisesti ohjeisti poikasta siirtymään turvallisempaan paikkaan. Ensin poikanen yritti kiivetä vaahteran runkoa pitkin takaisin pesään, mutta pääsi ylöspäin vain vajaat puoli metriä, vaikka yritti kovasti auttaa nousemista siiventyngillään. Sitten emo antoi uudet ohjeet, neuvoi siirtymään viereisen metsikön suojaan. Tuossa metsikössä molemmat vanhemmat viettivät aikaansa ja pitivät pesää silmällä. Sinne poikanen sitten taapersi, välillä hyppien ja välillä kävellen hitaasti mutta päättäväisesti, ja sen jälkeen sitä ei ole näkynyt. Pari viikkoa myöhemmin toiset kaksi poikasta tekivät sille seuraa ja siirtyivät samaan metsikköön puiden oksille istuskelemaan, lentämistä harjoittelemaan ja kerjäämään vanhemmilta ruokaa. Nyt pesä on siis tyhjä. Ohessa Esko Mannisen ottamia kuvia pöllönpoikasista.
Kylmä kevät on viivästyttänyt kasvien kasvua, mutta pikku hiljaa kaikenlaista on noussut näkyviin. Kasviretkiemme päätähti saunionoidanlukko on tullut esiin, tänäkin vuonna ilmeisesti yksin. Lumen alla vihreinä talvehtivia ahonoidanlukkoja näyttävät myyrät verottaneen, mutta kyllä niitä jäljellekin on jäänyt. Ketonoidanlukkoja näyttää nousevan taas kymmenittäin ja pari suikeanoidanlukkoakin on jo löydetty. Kalliokieloesiintymä jatkaa laajenemistaan. Yhdestä selittämättömästi takapihan niitylle ilmestyneestä kasvista kahdeksan vuotta sitten syntyneessä esiintymässä on nyt jo yli 30 versoa.
Kesän kaikille avoimet opastetut kasvi- ja maisemaretket järjestetään su 2.7. klo 14 ja su 16.7. klo 14. Tilausretkelle pääsee muulloinkin sopimuksen mukaan. Tervetuloa!
Luonto järjestää välillä jättiyllätyksiä. Yleensä havu- ja sekametsissä pesivä viirupöllö päätti tänä keväänä sijoittaa pesänsä takapihan niittymme osittain katkenneeseen vaahteraan (kuvassa), vain reilun kymmenen metrin päähän talomme seinästä. Niinpä voimme nyt seurata ikkunasta päivittäin pesinnän etenemistä. Poikaset kuoriutuvat oletettavasti huhti–toukokuun vaihteessa ja lähtevät pesästä lentokyvyttöminä. Silloin emo saattaa hyökätä niitä lähestyvien ihmisten kimppuun ja aiheuttaa pahojakin vammoja. Täytyy siis varautua uusiin kiukkuisiin naapureihimme kypärin ja silmäsuojin. Erään lintukirjan mukaan viirupöllö voi pesiä samalla paikalla toistakymmentä vuotta, joten tottuminen puolin ja toisin olisi tarpeen.
Jyväskylän yliopiston interventioekologian tutkimusryhmä keräsi vuosina 2014–16 niittytutkimukseensa aineistoa perinneympäristöalueiltamme. Alkuvuodesta saimme heiltä lajilistat löydetyistä putkilokasvi-, sammal- ja ludelajeista. Putkilokasvit olemme jo aiemmin kartoittaneet tilamme alueelta sen verran tarkasti, että uusia lajeja ei löytynyt. Uusia sammallajeja sen sijaan löytyi kaksi: rikkanokkasammal ja sirosuikerosammal, joten nyt maatilaltamme on löytynyt yhteensä 128 sammallajia. Muita eliöryhmiä ei ole vielä kartoitettu kattavasti.
Kasviluettelossamme aiemmin korvakeltanon nimellä ollut kasvi on määritetty ruotsinkeltanoksi (Pilosella floribunda). Määrityksen teki jälleen Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Alexander Sennikov, mistä hänelle kiitokset. Retkeilykasvion mukaan ruotsinkeltano on niittykeltanon ja korvakeltanon risteymä. Kirjassa ei ole tästä lajista kuvausta, joten tarkkaa määritystä ei osattu aiemmin tehdä.
Syyskuussa Koulutuskeskus Salpauksen luontoalan opiskelijat kävivät tutustumassa perinnemaisematilamme työhön. Mukana oli maatilayrittämistä suunnittelevia nuoria, joita kiinnosti luonnon monimuotoisuuden edistäminen maatilan tuotantosuuntana. Näyttää ilmeiseltä, että tulevaisuudessa maataloustuissa siirrytään yhä enemmän peltoviljelyn tukemisesta ympäristön hyväksi tehtävän työn tukemiseen, joten Harjun perinnemaisematila on suunnannäyttäjänä tässä asiassa.
Maatilallamme valmistellaan siirtymistä ensi vuonna maalämmön käyttöön. Tähän saakka rakennukset ja käyttövesi ovat lämmenneet pääosin oman metsän puilla, joita on kulunut noin 60 mottia vuodessa, mutta jatkossa puun polttoa vähennetään, kun peruslämpö saadaan maalämpöpumpulla. Tänä syksynä kaivatimme peltoon lähes kilometrin verran putkea, joka jatkossa kerää maaperään varastoitunutta auringon lämpöä.
Hartolassa viritellään vuosien tauon jälkeen matkailuyrittäjien yhteistyötä, ja Harjun perinnemaisematilakin on siinä mukana. Yhteistyösuunnitelmien pohjana on opinnäytetyö, jonka matkailualan opiskelija Milla Uustalo teki vierailtuaan kaikkien kunnan matkailuyrittäjien luona. Koska emme tarjoa majoitus- tai ruokailupalveluja ja useimmat muut lähialueen matkailuyrittäjät tarjoavat, yhteistyön kehittäminen sopii meille hyvin. Aika näyttää, löytyykö yrittäjien kanssa sellaista yhteistyötä, joka tuo uusia kävijöitä kasvi- ja maisemaretkillemme.
Kesän luontohavainnoista ilahduttavin on ollut räystäspääskyjen pesien lisääntyminen. BirdLife Suomi valitsi räystäs- ja haarapääskyn viime vuonna Vuoden linnuiksi, sillä niiden määrät ovat vähentyneet rajusti. Erittäin uhanalaisen räystäspääskyn kanta on taantunut jopa 75 % viimeisten 30 vuoden aikana, ja silmälläpidettävän haarapääskyn kantakin puolittunut 35 vuodessa. Tärkein syy lienee karjatilojen väheneminen, mutta perinnemaisematilallamme pääskyset viihtyvät edelleen hyvin. Haarapääskyjen pesiä on lampolana toimivan vanhan kivinavettamme ala- ja yläkerrassa sekä muutamassa ulkorakennuksessa toistakymmentä, ja räystäspääskyjen pesiä on talomme seinustalla aiempien kesien yhden tai kahden sijasta nyt kolme.
Kesän yleisöretkipäivistämme viimeinen, heinäkuun kolmas sunnuntai, oli taas ylivoimaisesti suosituin. Asiaan vaikutti varmaankin myös sää, joka suosi eniten viimeistä retkeä. Retkellä olivat mukana 20 varsinaisen osallistujan lisäksi Hartolan ja Sysmän paikallislehti Lähilehden toimittaja ja kuvaaja, jotka tekivät käynnistään lyhyen jutun. Myös muutama tilausretki on kesän aikana toteutettu. Viimeisin niistä oli Hartolan kunnanjohtajan tilaama esittelyretki. Kaiken kaikkiaan tämä 12:s kasviretkikesä jäi kuitenkin yleisömenestykseltään tavallista huonommaksi.
Kesän oikutteleva sää aiheutti myös sen, että heinätöistä ei tahtonut tulla mitään. Jouduimme vuosien tauon jälkeen turvautumaan perinteiseen menetelmään eli kaivamaan heinäseipäät esiin ja seivästämään siihen mennessä kaadetut heinät. Urakka oli kova, mutta se oli tällä kertaa ainoa keino pelastaa nämä heinät sateissa pilaantumiselta. Kiitokset vielä kaikille seivästysurakkaan osallistuneille! Oheisen kuvan otti yksi heistä, Esko Manninen.
Kesän ensimmäinen kaikille avoin kasviretki luonnonkukkien päivänä jäi yleisön puuttuessa järjestämättä. Edellisestä nollan kävijän retkestä olikin kulunut jo seitsemän vuotta. Navakka tuuli ja aamupäivän pitkä vesisade ehkä vaikuttivat ihmisten suunnitelmiin, vaikka sade päättyikin ennen retken alkua. Edellispäivänä puhelimitse ilmoittautuneetkin jäivät kotiin. Yleisökato oli sikäli harmi, että tänä vuonna kasvukausi on ollut keskimääräistä aikataulua edellä, joten jo tällä kesän ensimmäisellä retkellä olisi voinut bongata tavallista enemmän kukkivia kasveja. Lisäksi myyntinäyttelytilassamme on nyt uutta nähtävää, sillä esillä on järvenrannan residenssissämme tänä kesänä oleskelevan kuvittaja Minna Mäkipään grafiikkaa ja kuvituksia (alla kuva teoksesta Neidonhiuspuu). Toivottavasti säät suosivat heinäkuun retkiä!
Alkukesästä on tehty muutamia uusia kasvilöytöjä. Yksi laji, rantanurmikka, havaittiin tilamme alueella ensimmäisen kerran, ja aiemmin vain pihapiirissä kylvettynä kasvanut luhtalemmikki ilmaantui nyt luonnonvaraisena äskettäin avarretulle niittylohkolle. Keltatalvikkia taas löydettiin ainoan aiemmin tunnetun esiintymän lisäksi toinen esiintymä samasta metsästä.
Toukokuun lopulla perinnemaisematilallamme havaittiin harvinainen lintuvieras. Se istui ainakin yhden iltapäivän ajan matalalla männynoksalla metsälaidunalueellamme. Tapio oli kulkemassa rannan suuntaan, kun hän noustessaan polkua pitkin rantakalliolle näki yhtäkkiä parin metrin päässä silmänkorkeudella istuvan pöllönpoikasen (kuvassa). Se antoi pelottomasti kuvata itseään lähietäisyydeltä istuen silmät puoliummessa ja poseeraten aina kameran suuntaan. Pöllönpoikanen tunnistettiin sittemmin viirupöllöksi. Onneksi sen emo ei tullut keskeyttämään kuvausta, sillä lintuasiantuntija Lasse J. Laineen mukaan "viirupöllöemot puolustavat poikasiaan hyvin aggressiivisesti ja voivat aiheuttaa kynsillään pahoja vammoja ihmiselle".
Kasviretkellemme taannoin osallistunut perhosasiantuntija Jukka Tabell mainitsi retken aikana bonganneensa suoaukioltamme rauhoitetun perhoslajin. Lajin nimenkin hän sanoi, mutta se ehti unohtua. Tapio tapasi alkuvuodesta uudelleen Jukka Tabellin ja kysyi, vieläkö tämä muistaa, mikä perhoslaji oli kyseessä. Kyllä Tabell muisti: kirjoverkkoperhonen. Sen lisäksi että laji on Suomessa melko harvinainen, se on luokiteltu vaarantuneeksi Euroopan tasoisessa uhanalaisuustarkastelussa. Tällainenkin laji siis ilmeisesti elelee maatilamme alueella.
Kevät alkaa olla niin pitkällä, että kasveja alkaa nousta ja niitä voi alkaa tunnistaa. Kaikista neljästä noidanlukkolajistamme on jo havainto tältä keväältä, joten niitä voidaan edelleen esitellä kasviretkillämme. Lammasaitojen kunnostuksen yhteydessä löytyi myös uusi esiintymä silmälläpidettävää jäkkiä, ja uuden pitkospuureittimme varrella kasvava melko harvinainen korpisorsimo näyttää levittäytyvän koko ajan laajemmalle.
Lopuksi vielä surullisempi havainto. Takapihaltamme löytyi talon ikkunan alta kaunis kuollut pikkulintu (kuva alla), joka oli ilmeisesti törmännyt ikkunaan. Lintukirjan avulla se oli helppo tunnistaa Lapin maakuntalinnuksi sinirinnaksi, joka ei kuitenkaan pesi näin etelässä vaan on varmaankin muuttomatkalla pohjoiseen pysähtynyt lepäämään pihallemme kohtalokkain seurauksin. Rauha sen muistolle!
Päijät-Hämeen tutkimusseuran tämänvuotisessa vuosikirjassa Poimintoja Päijät-Hämeestä esitellään Harjun tilan historiaa ja nykypäivää. Kirjan sivuilla 108–119 on Tapion toimittama artikkeli, jonka alkuosa perustuu Vuorenkylän kyläkirjassa julkaistuun Harjun tilan historiaa esittelevään tekstiin ja loppuosassa on poimintoja näistä perinnemaisematilan internetsivuston uutisista. Artikkelin kuvat ovat Jukan ottamia. Kasveistamme esitellään lähikuvissa saunionoidanlukko, nurmilaukka, suikeanoidanlukko, kalliokielo ja pussikämmekkä.
Maatilan syksy oli kiireinen, sillä päärakennuksessa tehtiin perusteellinen putkiremontti alkusyksystä, ja vuotuiset syystyöt kasaantuivat sitten loppusyksylle. Onneksi tilalle saatiin palkattua pariksi kuukaudeksi ahkera ukrainalainen maataloustyöntekijä Nazar, jonka kanssa saatiin myös monet pitkään odottamassa olleet työt valmiiksi. Yksi näistä oli uusi pitkospuureitti alueelle, jonne ei ole aiemmin kasviretkillä poikettu sen vaikeakulkuisuuden vuoksi. Ensi kesän retkillä voidaan käydä tutustumassa tähän mielenkiintoiseen lehtoon, jossa risteilee puroja osittain maan alla ja jossa kasvaa mm. melko harvinaista korpisorsimoa.
Luonnontieteelliseen keskusmuseoon lähettämämme näyte keltanosta, jonka lajia emme pystyneet määrittämään, sai nyt nimen. Saimme sieltä tällaisen vastauksen: Muutaman minuutin katsomisen jälkeen Alexander Sennikov määritti lähettämänne kasvin Hieracium incurrens Norrl. (Det. A. Sennikov). Suomeksi kasvin nimi on hakamaakeltano. Tämä laji on nyt lisätty kasviluetteloomme, mutta muut keltanot ovat luettelossa enimmäkseen ryhmälajeina, koska lajien määrittäminen on erittäin vaikeaa. Ehkä myöhemmin, jos saamme asiantuntijan varmistuksen myös muista keltanolajeistamme, voimme ottaa nekin luetteloomme mukaan. Tutkimuksen alla olleiden saralajien osalta lajimääritystä täytyy yrittää uudelleen ensi kesänä. Vaikuttaa siltä, että ainakin osa viime kesänä löydetyistä saroista olisi risteymiä, mikä tekee niiden tarkan määrittämisen vaikeaksi.
Kylmä ja sateinen keskikesä vaikutti selvästi maatilan kasveihin. Suurikokoiset kasvit kuten koiranputki ja vuohenputki hyötyivät eniten kosteudesta kun taas matalakasvuiset ketokasvit kuten ketoneilikka ja noidanlukot olivat ahdingossa. Kasvukausi oli myös huomattavan myöhässä, joten esimerkiksi peurankellot ja kaunokit olivat parhaimmillaan vasta viimeisten kasviretkien jälkeen. Niittotyötä on siis ollut tavanomaista enemmän, mutta vuodethan eivät ole veljeksiä, joten ehkä tulevina kesinä saamme taas poutaisempia säitä ja komeampia niittyjen kukkaloistoja.
Kesän kasviretkillämme kävi viime vuosia vähemmän väkeä. Syynä saattaa olla, että kaupunkilaiset eivät tällaisena kesänä oikein viihtyneet kesämökeillään, vaan pysyttelivät kaupungeissa tai suuntasivat ulkomaille. Retkille osallistuneet olivat kuitenkin yhtä vaikuttuneita kuin ennenkin tilamme monipuolisesta kasvilajistosta. Kesän viimeiselle retkipäivällemme järjestimme yllätyksenä saranäyttelyn (kuva alla), johon kokosimme näytteet kaikista maatilamme alueelta löytyneestä 16 saralajista. Kaikkiaanhan saroja on Suomessa noin 90 lajia.
Tulevien retkeläisten iloksi pystytimme retkireitin parhaalle näköalapaikalle penkin (kuva alla), jossa voi levähtää ja ihailla maisemia. Penkki on tehty yhdestä puusta, takapihan niityltä kaadetusta yli satavuotiaasta kuusesta.
Uusia kasvilajeja ei ole toistaiseksi tänä kesänä löydetty, mutta tutkinnan alla on muutama saralaji sekä yksi keltano, jotka saattavat paljastua uusiksi löydöksiksi. Kasvilajien tunnistusta on hidastanut se, että biologimme Jukka on ollut hyvin kiireinen kesätyönsä parissa eikä ole päässyt paikan päälle tutkimaan löytöjämme.
Toukokuun lopulla perinnemaisematilamme sai jälleen julkisuutta, kun Helsingin Sanomat päätti tehdä maatilastamme jutun. Aiheena oli kertoa lukijoille, että maatilalla voi tulla toimeen myös hoitamalla arvokasta ympäristöä laiduneläinten avulla. Kuvaaja kaipasi juttuun kuvaa, jossa näkyisi sekä maisemaa, lampaita että ihmisiä. Tällaisten kuvien järjestäminen ei ollutkaan aivan helppoa, koska lampaat eivät aluksi suostuneet yhteistyöhön vaan laukkasivat karkuun pitkin mäkiä.
Maatilan sammakkoeläimistöön saatiin poikkeuksellisesti lisäys. Pellon reunassa sijaitsevaan pieneen lampeen kerääntyy aina keväisin runsaasti sammakoita äänekkäisiin lisääntymispuuhiin. Tänä keväänä tutun kurnutuksen joukosta erottui useaan otteeseen myös viitasammakon erikoinen ääntely, joten meillä esiintyykin aiemmin tiedettyjen (rusko)sammakon ja rupikonnan lisäksi myös kolmas, vieläpä EU:n luontodirektiivin nojalla suojeltu sammakkoeläinlaji.
Muuten loppukevät on ollut kiireinen kuten aina. Lammasaitojen kunnostusta on riittänyt, ja toukotöissäkin meni tavallista enemmän aikaa, kun kyntövuorossa oli kaikkein kivisin ja suurin lohkomme. Kylvön jälkeen lohkolla on viettänyt päivittäin aikaa kuuden kurjen seurue, joka on noukkinut pinnalle jääneet kauranjyvät parempiin suihin. Maksuksi ne ovat jättäneet runsaasti sulkia, joita olemme keränneet talteen. Niistä saisi vaikka intiaanipäähineen.
On tullut jälleen aika laatia uusi viisivuotinen perinneympäristöjen hoitosuunnitelma. Kiersimme kaikki hoitolohkot jo marras–joulukuussa, ja helmikuussa aloitimme varsinaisen kirjoitustyön. Tässä vuodet 2015–20 kattavassa suunnitelmassa päädyimme pienentämään hoitoalaa hehtaarin verran, joten esitämme hoidon jatkamista lähes tarkalleen 30 hehtaarin alalla. Hoitolohkojen rajoja on myös tarkistettu vastaamaan paremmin nykytilaa. Hoitolohkoja on suunnitelmassa 26, joista jokaiselle on kirjattu aiotut hoitotoimet viisivuotisjakson aikana.
Viranomaiset vaativat hakemuslomakkeen ja hoitosuunnitelman liitteeksi karttoja sekä kopiot lohkojen hoitopäiväkirjoista edellisiltä viideltä vuodelta, joten liitteitä tulee noin 150 sivua. Ja toisin kuin useimpia muita maataloustukia, tätä tukea ei voi vielä hakea sähköisesti, joten ELY-keskukseen on lähdössä paksu lähetys. Kyseessä oleva tukimuoto on nimeltään maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoidon ympäristösopimus (entinen nimi perinnebiotoopin hoidon tuki). Tämä tuki tarjoaa välttämättömän perusrahoituksen maatilamme tuotantosuunnan eli perinneympäristöjen hoidon harjoittamiseen. Tukipäätöstä joutunee odottamaan vähintään puoli vuotta.
Kevät on edennyt niin pitkälle, että jokavuotisia noidanlukkolaskentoja on päästy tekemään. Ainoa saunionoidanlukkoyksilömme on pukannut versonsa maan pinnalle, ja talvehtineita ahonoidanlukkoja bongattiin peräti 75. Hieman lisääntymään päin näyttävät olevan. Myös ketonoidanlukkoja on noussut pintaan. Muita lajeja myöhäisempää suikeanoidanlukkoa on vaikea löytää vielä näin keväällä.
Karitsointi sujui kohtalaisen hyvin, ja tänä keväänä syntyneitä karitsoita on nyt yhteensä 33. Pari synnytystä oli vaikeita, mutta uuhille kätilöintiapua antamalla niistäkin selvittiin. Karitsoiden värikirjo on taas laaja. Erikoisimman värinen on kuvassa näkyvä ruskeavalkopilkullinen pässikaritsa. Eipä arvaisi moni, että tuonkin värisiä lampaita voi olla!
Tutkijavierailut perinnemaisematilallamme jatkuivat loppukesälläkin. Jyväskylän yliopiston tutkijoiden johdolla tilallemme tuli vierailemaan syyskuun alussa linja-autollinen nykyisiä ja tulevia sieniasiantuntijoita eri puolilta Suomea. He kartoittivat muutaman tunnin ajan tilamme sienilajistoa. Tarkempia lajiluetteloita lienee tulossa myöhemmin, mutta eräs tutkija oli kuulemma löytänyt hiippoihin kuuluvan sienilajin, josta tunnettiin Suomesta tätä ennen vain kolme havaintoa.
Noidanlukkotutkimuksen viimeiset kenttähavainnot tehtiin myös syyskuussa, ja siitäkin on luvassa raportti myöhemmin. Jukka-poikamme oli kausityössä Metsähallituksen luontokartoittajana Selkämeren saarilla ja rannikolla, ja noidanlukot olivat hänenkin keskeisiä kartoituskohteitaan muiden uhanalaisten kasvien esiintymien sekä perinneympäristökohteiden ohella. Hän löysi peräti viittä noidanlukkolajia, joista saunionoidanlukkoa ei ollut havaittu Satakunnan maakunnassa yli 30 vuoteen. Tärkeimmistä löydöistä julkaistiin tiedote. Yle Satakunta laati tiedotteen pohjalta uutisen, johon on poimittu Ylen arkistosta sopiva kuva – meillä Harjussa otettu tietenkin!
Myös kaksi Helsingin yliopiston tutkijaa vieraili yllättäen syyskuussa tarkistamassa heidän tiedossaan olevien nurmilaukan esiintymien tilannetta. Heidän tietokannassaan oli vain yhden maatilamme alueella sijaitsevan nurmilaukkaesiintymän koordinaatit, ja hämmästys olikin ilmeinen, kun esittelimme kaikki kuusi tiedossamme olevaa esiintymää. Kolmelta esiintymältä he ottivat näytteitä mukaansa, mutta päättelivät niistä jo saman tien, että nurmilaukkaesiintymämme ovat itäistä kantaa.
Lintututkijoita ei muutamista lupauksista huolimatta tänäkään kesänä näkynyt, mutta teimme itse kesän aikana muutamia kiinnostavia uusia lintuhavaintoja. Pihamme lähellä olevalla niityllä kuului erikoista linnun varoitusääntä, jollaista ei ole aiempina kesinä kuulunut. Varmistimme laulavan lintukirjan avulla epäilymme, että kivitasku oli alkanut pesiä jossain niityn liepeillä. Elokuussa kuistimme ikkunaa vasten lensi isohko lintu, jota luulimme ensin tikaksi. Se jäi pökertyneenä vähäksi aikaa makaamaan kuistille, joten pääsimme tutkimaan sitä lähempää ja tunnistimme sen lintukirjan avulla kuhankeittäjäksi. Lintukirjan mukaan niitä näkee loppukesällä pihoilla syömässä kirsikoita, ja aivan kuistimme edessä kasvaakin kirsikkapuu. Näistä lajeista kivitasku on luokiteltu vaarantuneeksi ja kuhankeittäjä silmälläpidettäväksi. Kivitasku on kärsinyt mm. maanviljelyn tehostumisen aiheuttamista muutoksista.
Tämäkin kesä on ollut perinnemaisematilallamme vilkas. Vierailijoita on käynyt lähes päivittäin. Neljän kaikille avoimen kasvi- ja maisemaretken lisäksi on ollut muutama tilausretki, mutta erityisesti tutkijoita ja toimittajia on käynyt ahkerasti. Perinnemaisemiamme ja harvinaisia kasvejamme on myös kuvattu Lahden historiallisen museon arkistoihin. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen myötä tilallamme on vieraillut ekologian tutkijoita useita kertoja eri kokoonpanoissa. Kaukaisin tutkijavieras tuli Yhdysvalloista. Hyönteisiä on pyydystetty tutkimustarkoituksiin niin maapyydyksin, lentopyydyksin kuin haavimallakin. Listat löydetyistä lajeista saamme myöhemmin. Kuvia yhdeltä tutkijavierailulta on julkaistu Kaisa Raatikaisen Perinnebiotooppeja tutkimassa -blogissa.
Kesän yleisöretkillä kävi suunnilleen saman verran väkeä kuin viime kesänä. Heinäkuun jälkimmäinen retkipäivä on jo pitkään ollut suosituin, ja siksi järjestimmekin tänä vuonna 20. heinäkuuta kaksi retkeä eri kellonaikoina. Se oli tarpeen, sillä retkille osallistui yhteensä 33 henkilöä. Yhtenä ryhmänä näin monen opastaminen maastossa olisi ollut aika vaikeaa.
Yle Lahden toimittaja Meeri Niinistö kävi haastattelemassa meitä ohjelmasarjaan, jossa esitellään huomionarvoisia ympäristötekoja. Haastattelu lähetettiin Radio Suomessa 16.7., ja siitä tehtiin myös artikkeli Ylen uutissivustolle.
Myös saksalainen dokumenttielokuvaa valmisteleva filmiryhmä kävi kuvaamassa otoksia perinnemaisematilallamme. He kuvasivat maatilan arkea, kuten heinäpaalien keruuta pellolta, sekä harvinaisimpia kasviesiintymiä kuten saunionoidanlukkoa.
Aiempinakin vuosina on joitakin biologeja poikkeillut tutustumassa hoitotyömme tuloksiin, mutta tänä kesänä alan tutkijoita näyttää olevan tulossa vierailulle säännöllisesti. Perinnemaisematilamme on valittu yhdeksi tutkimusalueeksi Jyväskylän yliopistossa käynnistyneeseen tutkimukseen, jossa verrataan laidunnettujen ja niitettyjen niittyjen eliölajistoa tienpientareiden lajistoon. Sen myötä niityillemme merkityistä koeruuduista kartoitetaan putkilokasvit, sammalet, hyönteiset ja sienet. Tutkimuksen toteuttavaa interventioekologian tutkimusryhmää johtavat tutkija Panu Halme ja yliopistonlehtori Atte Komonen. Koeruudut käytiin merkitsemässä toukokuun lopulla, ja tietoja löydetyistä eliölajeista saadaan kesän mittaan.
Myös noidanlukoista pro gradu -tutkimusta tekevä Jyväskylän yliopiston opiskelija Emma-Liina Marjakangas on valinnut meidän tilamme yhdeksi tutkimusalueistaan. Emma-Liina käy kesän aikana viisi kertaa laskemassa tilamme alueelta löytyvät noidanlukot. Ensimmäinen laskenta tapahtui toukokuun viimeisenä päivänä. Hänen tutkimuksensa tavoitteena on selvittää, kuinka hyvin pienet ja piilottelevat noidanlukot on löydetty niiltä alueilta, missä niitä tiedetään kasvavan. Tutkimus on siinä mielessä erittäin hyödyllinen, että kaikki noidanlukkolajit ovat uhanalaisia tai silmälläpidettäviä ja niiden suojelu katsotaan kansainvälisestikin tärkeäksi. Myös meiltä löydettyjen noidanlukkojen tarkat yksilömäärät siis selviävät kesän kuluessa.
Toukokuussa lammaslauma kasvoi vielä yhdellä karitsalla, jonka laumamme vanhin uuhi Tytti synnytti melkoisesti myöhässä. Ehdimme jo ajatella, että Tytti ei ehkä ole tullut tiineeksi ollenkaan, mutta pyöräytti se vielä vanhoilla päivillään yhden pässikaritsan. Hyvin on Teppo-nimen saanut pikkupässi pärjännyt lauman mukana, vaikka joutui jo muutaman päivän ikäisenä laajoille luonnonlaitumille kulkemaan. Tämän kesän lammaslaumamme kokonaispääluku on nyt tasan 50.
Kesän yleisökasviretket alkavat tuttuun tapaan luonnonkukkien päivänä 15. kesäkuuta, jolloin on kahden tunnin kasviretki klo 14 alkaen. Mutta jo päivää aikaisemmin 14.6. järjestetään Päijät-Hämeen Avoimet kylät -tapahtuma, johon Vuorenkylän kohteeksi on valittu meidän perinnemaisematilamme. Siihen liittyen järjestämme kolme tunnin pituista kasviretkeä alkaen klo 10, 12 ja 14. Viimeiselle retkistä lähtee maksuton linja-autokuljetus Hartolan kirkonkylältä klo 13.30. Tervetuloa!
Talomme takapihalta alkavan hienon niityn maisema muuttui melkoisesti, kun päädyimme poistamaan sieltä yli satavuotiaan jättikuusen. Puun tyven läpimitta oli 110 cm ja ympärysmitta 340 cm. Puu alkoi tehdä kuolemaa pari vuotta sitten latvasta alkaen, ja kun ilmasto on muuttunut kovin myrskyisäksi, turvallisuussyistä puu oli kaadettava. Aika näyttää, mitä tapahtuu kuusen läheiselle kasvillisuudelle, kun olosuhteet niityllä muuttuivat. Parinkymmenen metrin säteellä on arvokkaiden kasvien saunionoidanlukon, ketonoidanlukon ja nurmilaukan esiintymiä, jotka saavat nyt ainakin lisää valoa. Koko kuusi on jo saatu siivottua pois niityltä, joten aluskasvillisuuden pitäisi päästä lähtemään kasvuun tavanomaisessa aikataulussa tai jopa etuajassa, kun lumetkin sulivat varhain.
Kasviretkiemme vetonaulasta saunionoidanlukosta puheen ollen se yllätti taas aikaisella esiintulollaan. Kolme vuotta sitten sen verson alku havaittiin ensimmäisen kerran noin 8.5., kaksi vuotta sitten huhtikuun lopulla, viime keväänä 20. huhtikuuta ja nyt jo 14. huhtikuuta. Talvehtineita ahonoidanlukkoja kävimme bongaamassa Keijumäen niityltä, ja niitä löytyikin enemmän kuin koskaan ennen: yli 60. Ilmeisesti niityn hoito on ollut oikeansuuntaista, vaikka joistakin kohdista yksilöitä näyttäisi hävinneenkin.
Kevään karitsointi on sujunut hyvin. Tähän mennessä kolmeltatoista uuhelta on syntynyt 30 karitsaa, joista vain yksi on valkoinen! Mustan Late-pässin väriperimä vaikuttaa siis varsin ei-valkoiselta. Myös sukupuolijakauma on hieman epätavallinen. Yleensä pässikaritsoja syntyy enemmän, mutta nyt uuhikaritsat ovat enemmistönä 17–13.
Syysmyrskyt koettelivat myös Harjun perinnemaisematilaa. Yli kolmekymmentä suurta puuta (enimmäkseen kuusia) katkesi tai kaatui juurineen, ja pisin sähkökatko kesti 26 tuntia. Järven rannassa vanha suuri koivu katkesi keskeltä ja latvaosa putosi kumollaan olleen soutuveneen päälle rikkoen sen. Maatilan kevättyöt alkavat siis myrskyn jälkien siivoamisella.
Tammikuun lopulla Hartolan kunta lähetti kuulemiskirjeen, jonka mukaan Ilmatar Windpower -yhtiö suunnittelee kahta tuulivoimalaa Vuorenkylän Kinkkulanmäelle ja yhtä Purnuvuorelle. Toinen Kinkkulanmäen voimaloista tulisi noin 800 metrin päähän talostamme. Suunnitelman liitteenä olleessa ympäristöselvityksessä oli meidän maatilamme kohdalla vanhentunutta tietoa ja suoranaisia virheitä. Konsulttiyhtiön tekemän ympäristöselvityksen mukaan perinnemaisemamme arvoluokka olisi edelleen maakunnallisesti arvokas ja lähialueen kiinteistöistä tehdyn selvityksen mukaan päärakennuksemme olisi 1920-luvulta ja nykyään kesäasuntona! Oikaisimme heti nämä virheet ja ihmettelimme samalla, miten huolimattomasti tällaisia selvityksiä tehdään. Perinnemaisemamme kasviesiintymiä eivät lähelle mahdollisesti nousevat tuulivoimalat varmastikaan haittaa, mutta mahtavatko haitata kasviretkillä käyvien silmää?
Right Livelihood -säätiön tammikuun uutiskirjeessä (englanniksi) on kerrottu Harjun perinnemaisematilan saamista tunnustuksista. Tapio on ollut säätiön toiminnassa mukana edustamassa suomalaisia kyläaktivisteja vuodesta 1992 lähtien käytyään tuolloin hakemassa Tukholmasta Suomen kylätoimintaliikkeelle myönnetyn vaihtoehto-Nobelin. Säätiön edustajien kanssa tuli puheeksi myös Harjun tilalla tehty työ luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi, ja he halusivat kertoa siitä omassa uutiskirjeessään.
Myös tammikuun lopulla ilmestyneen Vihreä lanka -lehden liitteenä jaetussa Maaseutu- ja erävihreiden Vihreä maa -lehdessä (sivu 5) oli Tapion ja Jukan kirjoittama artikkeli luonnon monimuotoisuuden edistämisen tärkeydestä ja hieman myös työstä täällä Harjussa.
Tapio sai keväällä Bonnin yliopistosta kutsun tulla pitämään luennon työstään kylätoiminnan ja luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Matka Saksaan toteutui syyskuun ensimmäisellä viikolla, ja siellä olikin järjestetty ohjelmaa koko viikoksi. Heti saapumispäivän iltana Tapio joutui yhdeksi kolmesta alustajasta yleisöpaneeliin, jonka otsikkona oli Luonto nykyaikana: suojelusta tuotantoon?. Muut alustajat olivat professorit Rainer Griesshammer ja Michael Succow. Tapio esitteli Harjun perinnemaisematilalla tehtävää työtä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi ja kertoi mm. suomalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan luonnon monimuotoisuuden väheneminen johtaa allergioiden ja muiden sairauksien lisääntymiseen. Yleisökeskustelussa pohdittiin muun muassa, miten ihmiset saataisiin kuluttamaan nykyistä vähemmän, mihin Tapiolla oli resepti valmiina: Ryhtykää luomuviljelijöiksi, niin sen jälkeen teillä ei ole enää aikaa eikä rahaa shoppailuun!
Viikon aikana Tapio näytti englanninkielisen diaesityksen Harjun perinnemaisematilasta kolmelle eri yleisölle: yhdelle Bonnin yliopiston opiskelijaryhmälle sekä kahdelle Youth Future Projectin työryhmälle. Youth Future Project järjesti Bonnissa seminaarin, johon kokoontui ympäristöasioista kiinnostuneita nuoria ympäri Euroopan. Nuoret olivat erittäin kiinnostuneita siitä, että oikeanlaisella ympäristönhoidolla voidaan lisätä luonnon monimuotoisuutta niin kuin Harjun tilalla on onnistuttu tekemään. Moni nuori ilmaisi myös olevansa kiinnostunut tulemaan tulevina kesinä Harjun tilalle tekemään työtä luonnon hyväksi. Myös Bonnin yliopiston professori perheineen halusi tulla tutustumaan maatilamme luonnonhoitotyöhön.
Maatiainen-lehdessä 3/2013 kerrottiin heinäkuisesta retkestä Harjun tilalle, jonka Maatiainen ry valitsi vuoden perinnemaisemaksi 2013. Ohessa jutussa julkaistu kuva, joka otettiin heti kun kunniakirja oli luovutettu meille. Maija Manninen kuvailee tekstissä vaikutelmiaan seuraavasti: Asiantunteva opastus erityisesti tilan nuoren isännän taholta suuntautui metsälaitumille, niityille ja hakamaille monimuotoiseen kulttuuri- ja laidunympäristöön. Lammastyövoima oli tehnyt uutteraa työtä ja siistiä jälkeä. Myöhemmin saimme nähdä nämä puhtoiset ja viattomat eläimet, kun ne olivat vetäytyneet majoitustiloihinsa viettämään säännönmukaista iltapäivän lepohetkeään. Ne olivat suomenlampaan erilaisia värimuotoja. Kun henkeäsalpaavan kaunis pieni kävelyretki oli tehty, tilan rouva tarjoili mehua, tilan omaa tuotantoa. Oli tilaisuus hengähtää.
Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin perinnemaisemaryhmän blogissa on julkaistu upeita kuvia Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen kesäkuiselta retkeltä Harjuun. Kuvat löytyvät sivun alkupuolelta otsikon Retki Harjun tilalle 29.6. alta. Samasta retkestä kerrotaan myös Orkidealehden 5/2013 jutussa Pussikämmekkä kuuluu perinnemaisemaan.
WWF Suomen ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion pyörittämä hanke Puustoisten perinneympäristöjen hoito luonnonlaiduntamisella on koonnut sivustolleen esittelyjä mallikohteista, jotka toimivat esimerkkeinä, kuinka luonnonlaiduntaminen on mahdollista toteuttaa. Mukana on nyt myös Harjun perinnemaisematilan esittely.
Viime vuodesta saakka tekeillä ollut opas Hartolan arvokkaat luontokohteet ja perinnemaisemat julkaistiin syyskuussa. Oppaan ovat pääasiassa laatineet Antti Hovi ja Heikki Niinimäki. Yritämme saada painettua versiota jaettavaksi ensi kesän kasviretkillä, mutta oppaasta on myös hieman erisisältöinen pdf-versio netissä. Harjun tilasta kerrotaan erityisesti sivuilla 36–38 (pdf-tiedoston sivut 38–40).
Syyskuun lopulla lammaslaumamme sai uuden johtajan, kun ostimme Ikaalisista siitospässin. Lakritsi-Late-niminen täysin musta pässi pääsee lokakuun alkupuolella tutustumaan tarkemmin viiteentoista morsiameensa.
Heinäkuun alussa löytyi jälleen uusi alueellisesti uhanalainen kasvilaji. Nyt maatilan lajistoon kuuluu jo kaksi valtakunnallisesti uhanalaista ja seitsemän alueellisesti uhanalaista putkilokasvia. Uusi laji (kuvassa) on nimeltään jänönsalaatti. Kolme yksilöä löytyivät vanhalta niittylohkolta kohdasta, jossa on vielä keski-ikäinen istutuskuusikko, mutta jonka vieressä on muutaman vuoden vanha hakkuuaukea. Ilmeisesti vanhassa siemenpankissa piileskeli tämänkin lajin siemeniä, jotka lisääntynyt valo sai itämään. Jänönsalaatti on Suomessa alkuperäinen, eteläinen laji, joka on yleinen vain Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.
Opastetuilla kasviretkillä on edelleen riittänyt kävijöitä. Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksen luonnonvara-alan täydennyskoulutettavien ryhmässä oli mm. tulevia maisemanhoidonneuvojia ja muita alan ammattilaisia. He halusivat nähdä erityisesti, miltä näyttää perinnebiotooppialue, joka on suunnitelmallisen hoidon avulla saatu nostettua maakunnallisesti arvokkaasta valtakunnallisesti arvokkaaksi. Hartolan vapaa-ajanasukkaiden yhdistyksen ryhmä taas oli enemmän kiinnostunut kasvien tunnistamisesta. Heinäkuun ensimmäiselle yleisökasviretkelle osallistui kymmenen henkilöä.
Kuukauden puolessavälissä löytyi yksi tavallisempi kasvilaji, pyöreälehtikihokki. Kasvi huomattiin soistuneelta lohkolta, jolta poistettiin puusto muutama vuosi sitten ja jota on yritetty ennallistaa suoksi. Yrittäminen näyttää tuottavan tuloksia. Pyöreälehtikihokki on 308:s Harjun tilan alueelta löytynyt luonnonkasvilaji ja toinen lihansyöjälaji isovesiherneen ohella. Samana päivänä saimme vielä toisen, virallisemmankin palkinnon, kun Maatiainen ry:n edustajat kävivät luovuttamassa Harjun tilalle kunniakirjan valinnasta Vuoden 2013 perinnemaisemaksi. Itä-Häme-lehti teki tästä kolmossivunsa pääuutisen. Kunniakirja (kuvassa) myönnettiin isäntäväen perinteitä kunnioittavasta ja pitkäjänteisestä jo kolme vuosikymmentä jatkuneesta työstä tilan luonto-, maisema- ja kulttuuriarvojen palauttamiseksi ja säilyttämiseksi kunnostamalla ja hoitamalla sen perinneympäristöjä sekä vaalimalla tilan vanhaa rakennuskantaa. Kaikille avoimien opastettujen kasviretkien järjestäminen ja perinnemaisema-arvojen tunnetuksi tekeminen ovat myös tärkeä osa Harjun toimintaa.
Kesän viimeiselle yleisökasviretkelle osallistui ennätysmäärä väkeä, peräti 35 (27 aikuista, 6 omin jaloin kävellyttä lasta ja 2 sylilasta). Sää ei suosinut retkeä, mutta runsaista sadekuuroista huolimatta suurin osa retkeläisistä talsi urheasti koko kierroksen enemmän tai vähemmän märissä vaatteissa.
Jukan Kasviapu-palvelu on päässyt alkuun parin kasvikartoituksen myötä. Maanomistajat ovat halunneet tietää, minkä kaikkien kasvilajien naapureina he asuvatkaan tonteillaan, ja löytynyt onkin useita harvinaisia lajeja. Joutsasta paljastui Keski-Suomen maakunnassa varsin harvinainen jänönapila.
Tämän kesän opastetut kasviretket pääsivät vauhtiin kesäkuun alussa. Vilskettä on ollut aiempia vuosia enemmän; varmaankin saamamme Vuoden perinnemaisema -titteli on lisännyt kiinnostusta. Luonnonkukkien päivän avoimelle retkelle osallistui peräti 26 henkilöä, minkä lisäksi on käynyt muutama tilausryhmä. Jyväskylän seudun luonnonsuojeluyhdistyksen ryhmässä oli mukana vapaa toimittaja, joka kuvasi ja kirjoitti materiaalia mahdollisesti myöhemmin julkaistavaa lehtijuttua varten. Retken päätteeksi ryhmä sai kunnian tutustua ensimmäisenä uuteen myyntinäyttelytilaan (kuvassa), joka valmistui pihallemme vain päivää aikaisemmin. Jatkossa kasviretkeläiset pääsevät retken jälkeen tuohon viehättävään huoneeseen nauttimaan juotavaa, lepuuttamaan jalkojaan ja tutustumaan maatilan tuotteisiin ennen kotiinlähtöä.
Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen retkelle osallistui hyönteisasiantuntija Juho Paukkunen, joka retken aikana pyydysti haaviinsa näytteitä laidunalueidemme hyönteisistä. Myöhemmin hän lähetti listan havaitsemistaan lajeista. Havaittuja hyönteislajeja kertyi 38 (9 päiväperhosta, 8 muuta perhosta, 2 kovakuoriaista ja 19 pistiäistä), joista huomionarvoisia olivat hänen mielestään ketokultasiipi, niittyvihersiipi, loimumittari ja paksupäänäivertäjämehiläinen. Ne ovat Paukkusen mukaan melko vaateliaita ja taantuneita perinneympäristöjen lajeja, mutta eivät kuitenkaan vielä uhanalaisia.
Samalla retkellä havaittiin myös uusi kasvilaji, kun asiantunteva retkeläinen määritti vastaan tulleen horsman amerikanhorsmaksi. Aiemmin emme olleet osanneet erottaa kyseistä lajia lehtohorsmasta, jota meillä myös esiintyy. Kiitokset hänelle!
Kodin Pellervo -lehden kesänumerossa (6–7 / 2013) julkaistiin toimittaja Hannele Niemen kirjoittama juttu maatilamme perinnemaisemanhoidosta otsikolla Hoida ja anna hoitaa. Ingressi kuului: Moni luulee, että perinnemaisemaa pitää suojella. Ei, ei ja ei. Kymmensivuisen jutun kuvituksena oli 16 valokuvaaja Marja Seppälän ottamaa hienoa värikuvaa. Jutun teksti ja muutama kuvista ovat nähtävillä Pellervon sivustolla.
Kokeilemme tänä kesänä palvelua, jonka kautta kuka tahansa voi tunnistuttaa kasvilöytöjään valokuvasta tai tilata kasvikartoituskäynnin. Palvelun nimeksi on annettu Kasviapu ja sille on avattu oma sivusto osoitteeseen kasviapu.mattlar.fi. Tervemenoa tutustumaan!
Toukokuun aikana perinnemaisematilallamme on taas tehty uusia kasvilöytöjä. Hyvät uutiset ensin. Toiseksi uhanalaisinta kasviamme suikeanoidanlukkoa löytyi uudesta paikasta, parinkymmenen metrin päästä aiemmin löydetystä esiintymästä. Viime kesänä yksilöitä löytyi yhteensä viitisentoista, tänä kesänä niitä ilmaantunee ainakin parikymmentä. Myös kalliokielon (kuvassa) ainokainen pieni esiintymä jatkaa kasvuaan. Kolme vuotta sitten löydetty ensimmäinen yksilö on nyt saanut jo jälkikasvua niin, että esiintymässä on kymmenkunta kasvia.
Sitten huonot uutiset. Maatilamme alueelta löytyi ensimmäistä kertaa haitallisena vieraslajina tunnettu komealupiini. Se ilmestyi tänä keväänä heinäpeltoon paikalle, jossa pari vuotta sitten oli remontin aikaan jätelava. Ilmeisesti lavan mukana on kulkeutunut lupiinin siemeniä. Koska lupiini on Suomen luonnossa holtittomasti leviävä ja muuta lajistoa tukahduttava uustulokas, aiomme kitkeä sen pois ennen kuin se ehtii siementää. Kasviluetteloomme se on kuitenkin nyt lisättävä, joten Harjun perinnemaisematilalta on nyt löydetty 305 luonnonkasvilajia.
Eviralta saimme tiedon yhden kuolleena syntyneen karitsamme kuolinsyystä. Schmallenberg-virusta siitä ei löydetty, vaan kohtaloksi koitui synnytyksen aikainen hapenpuute.
Opastettujen kasviretkiemme päätähti, erittäin uhanalainen saunionoidanlukko oli taas tänä keväänä aikainen ja ilmestyi näkyviin heti lumien sulettua 20. huhtikuuta. Ainakaan vielä ei ole havaittu kuin yksi, aiemmilta vuosilta tuttu yksilö. Se on nyt huolellisesti suojattu, jottei mikään pääsisi vahingoittamaan sitä. Myös ahonoidanlukkoja on paljastunut lumen alta tavanomainen määrä eli noin viisikymmentä yksilöä. Hyvin näyttävät nekin voivan.
Kevään karitsointi sujui paremmin kuin pelkäsimme. Viime kesänä Suomeen polttiaisten mukana levinnyt Schmallenberg-virus aiheutti joissain lammaskatraissa pahaa jälkeä. Virus voi aiheuttaa syntymättömille karitsoille epämuodostumia, hermovaurioita ja kuolemia, mutta meidän uuhemme saivat enimmäkseen eläviä ja terveitä karitsoita. Muutama kuollut kuitenkin syntyi, ja niistä lähetettiin Eviralle tutkittavaksi näyte, josta pitäisi selvitä, oliko kyseessä tuo virus. Vastausta ei ole vielä saatu.
Hämeen ELY-keskuksen uutiskirjeessä julkaistiin juttu perinnemaisematilamme valinnasta Vuoden 2013 perinnemaisemaksi Suomessa.
Maatiainen ry on valinnut Harjun perinnemaisematilan Vuoden 2013 perinnemaisemaksi Suomessa. Valinta on tehty vuodesta 2008 lähtien. Aiemmin palkitut kohteet sijaitsevat Kokemäellä (Satakunta), Rantasalmella (Etelä-Savo), Paimiossa (Varsinais-Suomi), Keminmaalla (Lappi) ja Turussa (Varsinais-Suomi). Valinnalla halutaan kiinnittää huomiota arvokkaisiin suomalaisiin kulttuurimaisemiin sekä edistää niiden säilymistä. Valinnan tekevä Maatiainen – Det lantliga kulturarvet ry on valtakunnallinen yhdistys, joka vaalii maatiaiskasveja ja -eläimiä sekä perinnemaisemia.
Harjun valinnan perusteina ovat tilan luonto-, maisema- ja kulttuurihistorialliset arvot sekä pitkäjänteinen työ alueen arvojen palauttamiseksi ja säilyttämiseksi. Lehdistötiedotteessa todetaan: Harjun pihapiirin sekä metsälaidunten, niittyjen ja hakamaiden muodostama perinnemaisemakokonaisuus on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi. – – Tilan historia ulottuu vähintään 1600-luvulle, jopa kauemmaksi. Koko maatila oli välillä käyttämättä ja sen niityt ja luonnonlaitumet olivat kasvaneet umpeen. Nykyinen isäntä Tapio Mattlar on 1980-luvun alusta lähtien kunnostanut ja hoitanut tilan perinneympäristöjä sekä viljellyt peltoja luonnonmukaisesti. Edustavimpia perinnemaisemia ovat tuoreet niityt ja metsälaitumet. Lähes koko tila, noin 31 hehtaaria on maatalouden perinnebiotooppien hoitotuen piirissä.
Vuosikymmeniä jatkuneen laidunnuksen, niiton sekä raivauksen ansiosta tilan maisemat ovat avartuneet ja perinneympäristöarvot palautuneet. Hoidon myötä alueen runsas ja arvokas niittykasvillisuus on elpynyt. Kartoituksissa on löytynyt noin 300 luonnonvaraista putkilokasvilajia, joista kaksi on valtakunnallisesti uhanalaista, kuusi on silmälläpidettävää ja kuusi alueellisesti uhanalaista sekä 23 huomionarvoista perinneympäristölajia.
Maatilan luonto- ja maisema-arvojen lisäksi on sen pihapiiri rakennushistoriallisesti arvokas kokonaisuus, jonka kahdeksasta puurakennuksesta useat ovat 1800-luvulta. Päärakennuksen suuri tupa on lähes alkuperäisessä asussaan luonnonkivisine leivinuuneineen. Myös turvekattoinen savusauna ja pärekattoinen riihi kertovat maaseudun vanhasta rakennuskulttuurista.
Harjun tila toimii esittelykohteena. Isäntäväki järjestää kesäisin kaikille avoimia opastettuja kasviretkiä.
